-
Varhaiskeskiajalla talous taantui ja siirryttiin takaisin vaihdantatalouteen. Omavaraistalous.
-
Kapitalismin varhainen muoto syntyi 1200-luvulla. Pankit, pörssi, vakuutusyhtiöt ja kauppaliitot syntyivät.
-
Medicit ja Fuggerit olivat 1400- ja 1500 -luvuilla eläneitä vaikutusvailtaiset pankkiirisukuja.
-
Merkantilismi oli kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa, joka perustui ylijäämäiseen kauppataseeseen, eli viennin oli oltava tuontia suurempi.
-
Maataloutta korostava talousteoria, jonka mukaan vauraus johtuu maataloudesta.
-
Taloudellinen järjestelmä, jossa markkinat, tuotanto ja kulutus ovat valtion hallinnassa ja omistuksessa.
-
Kaupankäynnin vapauteen perustuva suuntaus, jonka mukaan kauppaa ei pitäisi säädellä tai estää.
-
Keynesiläisyys on taloustieteellinen suuntaus, jonka mukaan kokonaiskysynnän vähyys on syy taantumiin.
-
Uusliberalismi on talouspoliittinen suuntaus, jonka mukaan yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa edistävät parhaiten ihmisten hyvinvointia.
-
Monetarismi on taloustieteeen koulukunta, joka korostaa rahavarannon sääntelyn merkitystä taloudessa.
Plan projects on a visual timeline
Map milestones, phases, deadlines, and key events in one place so the sequence is easier to see and share. Timetoast is a timeline maker for work, school, research, and stories.