-
Luontoistalous on omavaraistalouteen perustuva toimintaympäristö, jonka talouden yksikkö ruokakunta.
-
Ennen teollista vallankumousta harjoitettu kapitalismi.
-
Medici-suku oli firenzeläinen suku, johon kuuluu muun muassa kolme paavia, hallitsijoita sekä Ranskan kuningashuoneen jäseniä. Fuggerit olivat saksalainen kauppiassuku. He olivat pankki- ja rahoitusalan keskeisiä tomijoita.
-
Merkantilismi on itsevaltiuden ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa. Tavoitteena oli tuontia suurempin vienti.
-
Fysiokratismi on maatolousyhteiskunnan mukainen talousteoria. Keskeisenä ajatuksena oli maatalouden korostaminen.
-
Taloudellinen liberalismi on markkinaliberalismin taloudellisia näkökohtia. Esimerkiksi sillä tarkoitetaan vapaakauppaa ja verotuksen ja talouden sääntelyn vähyyttä. (Adam Smith)
-
Marxilaisen suunnitelmatalouden tavoitteena oli kommunismiin perustuva yhteiskunnan luominen.
-
Keynesiläisyys on taloustiedettä, joka lähtee kokonaiskysynnän vähyydestä syynä taantumiin. Valtio siis tasoittaa suhdannevaihtelua saadakseen talouden uudelleen käyntiin.
-
Uusliberalismin on aate, jossa yksityinen omistusoikeus, vapaat markkinat ja vapaakauppa katsotaan edistävän parhaiten hyvinvointia.
-
Monetarismi on taloustiede, joka keskittyy rahavarannon sääntelyn merkitystä taloudessa.