-
Varhaiskeskiajalla ollut talousmuoto, jossa ruokakunnat valmistavat tuotteet itse.
-
Kun syntyi, tuli pankit. Pankeilla valta todella suuri ja feodalismin yleisyys alkoi laskea. Pankit olivat aluksi kirkkoherrojen omistamia, mutta myöhemmin tuli suuria pankkiirisukuja
-
Suuria errittäin vaikutusvaltaisia sukuja. Fugger oli saksassa, Medici oli Firenzessä. Fugger-suvun tunnetuin liiketoimi = Kaarle viidennelle myönnetty laina
-
Kauppapolitiikka, jonka tavoitteena ylijäämäinen kauppatase eli suuri myynti ja pieni osto
-
1700-luvun puolessa väissä kehitelty maatalousyhteiskunnan mukainen talousteoria, jonka tavoitteena maatalouden korostus. Tämä syntyi merkantilisimin vasta-aineena.
-
Valtion vaikutus markkinoissa tulee olla mahdollisimman vähäinen. "Näkymätön käsi" ohjaa palkat ja tuotteiden hinnat sopiviksi.
-
Vallassa oleva valtio päättää mitä tuotteita tuotetaan ja kuinka paljon tuotetaan. Neuvostoliitto oli ensimmäinen valtio, joka käytti tätä menetelmää.
-
Taloustieteen haara, missä uskotaan kokonaiskysynnän vähyyden olevan syyn taantumiin. Kysyntää pitäisi maksimoida valtion toimesta, jotta kulutus saataisi korkeaksi ja työttömyys matalaksi.
-
Vapaata taloutta, jossa kannustetaan yrittäjyyteen. Julkisen talouden rooli minimoidaan talouspolitiikassa.
-
Monetarismi korostaa rahavarojen säätelyä ja sen tärkeyttä taloudessa. Taloutta säädellään keskuspankkien kautta muuttamalla korkoja ja rahavarannon kasvattamisella.