-
Yhdysvaltojen talousmarkkinoiden romahduksesta 2007 Eurooppaankin asti levisi finanssikriisi. Suomi on elpynyt finanssikriisistä muuta EU:ta hitaammin.
-
Vuonna 2009 Kreikan alijäämä ja valtionvelka sai Kreikan velkakierteeseen. 2010 Kreikalle myönnettiin 110 miljoonan euron laina. Vuonna 2015 Kreikan tilanne alkoi vaikuttaa siltä, että Kreikka saa ajan myötä taloutensa paikoilleen.
-
Suomen työttömyysaste nousi korkeimmillaan 9,4 prosenttiin vuonna 2015.
-
Yhdysvaltojen talouskehitys on ollut epätavallisen hidasta vuoden 2007 talouskriisin jälkeen. Talouskasvu on ollut noin 2,2 prosenttia (50 vuoden keskiarvo ollut 2,7%).
-
Suomen taloudelle tärkeä Nokia myytiin Microsoftille, jonka myötä tietotekniikkaan liittyvät työt väheni Suomessa suhteellisen paljon.
-
Vuoden 2015 jälkeen työttömyysaste on ollut hiljaisessa laskussa (7,4 prosenttia vuonna 2018)
-
Koronapandemia on aiheuttanut maailmanlaajuisen tuotannon sekä kysynnän romahduksen. Pandemian vaikutukset näkyy edelleen ja tulevat näkymään vielä pitkään.
-
Vuonna 2016 äänestettiin Britannian eroaminen EU:sta. 2020 tammikuun lopussa Britannia lopulta erosi ja Britannian talouskasvu hidastui lähes ennennäkemättömällä nopeudella 2020 ensimmäisen neljänneksen aikana.